Rahoitusmahdollisuudet
Talotekniikka-alaan liittyvät rahoitusmahdollisuudet

EU:n tavoitteena on parantaa rakennusten energiatehokkuutta sekä tulla energiaomavaraiseksi ja riippumattomaksi fossiilisesta energiasta. Talotekniikka-alan osaajat mahdollistavat yhteisten ilmastotavoitteiden saavuttamisen asentamalla ja ylläpitämällä modernia talotekniikkaa. Talotekniikka-alan ja esimerkiksi asunto-osakeyhtiöiden kannattaa tutustua EU:n rahoitus- ja takausohjelmiin.
Euroopan aluekehitysrahaston vihreä rahoitus
Euroopan aluekehitysrahaston rahoituksesta vihreän siirtymän kehittämishankkeille on tarkemmin ympäristöministeriön sivuilla. Rahoitusta voivat hakea myös yritykset.
Talotekniikka-alan kannalta on oleellista, että rahoituksella muun muassa ”edistetään energiatehokkaiden ja vähähiilisten ratkaisujen kehittämistä ja käyttöönottoa. Mahdollisia kohteita ovat esimerkiksi uudis- ja korjausrakentaminen”.
InvestEU-ohjelman kestävyystakaus
InvestEU-ohjelman kestävyystakauksen kohderyhmänä ovat erityisesti yritykset ja asunto-osakeyhtiöt. Euroopan investointirahasto (EIR) on solminut sopimukset kahdeksan suomalaisen pankin ja rahalaitoksen kanssa.
Mahdollisia lainoituskohteita ovat esimerkiksi kulkuneuvojen latausinfrastruktuurin rakentaminen ja yritysten sähköautohankinnat. Lainoja voidaan myöntää myös asunto-osakeyhtiöille uusiutuvan energian investointeihin, kuten maalämmön tai aurinkoenergian käyttöönottoon sekä muihin remontteihin, joilla parannetaan rakennusten energiatehokkuutta.
Kestävyystakaus mahdollistaa edullisemmat lainaehdot ja voi enimmillään kattaa 70-80 prosenttia kunkin lainan määrästä. Kestävyystakauslainoja voi nyt hakea suoraan mukana olevista suomalaispankeista, joten kannattaa tutustua lisätietoihin.
Sopimukset mahdollistavat noin miljardin euron lainarahoituksen hankkeille. InvestEU:n takauksen alkuperäisen rahoitusosuuden lisäksi Suomen hallitus on osoittanut 100 miljoonan euron lisärahoituksen Suomen lainaohjelmalle.
Ajankohtaista

EK:n suhdannebarometri: Rakentamisen suhdanneodotukset mollivoittoiset

STK: Sähköteknisen tukkukaupan myynti laski 3,5 prosenttia alkuvuonna

Työturvallisuus ei ole tehtävä, se on mielentila

Lausunto luonnoksesta Ympäristöministeriön asetukseksi rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta päästöttömäksi rakennukseksi korjaus- ja muutostöissä

Lausunto luonnoksesta Ympäristöministeriön asetukseksi uuden päästöttömän rakennuksen energiatehokkuudesta muuttamisesta
