Uutishuone
Uutishuone - uutiset, tiedotteet ja blogit

Hallitus päätti korjausavustuksesta ja kotitalousvähennyksen korottamisesta
Suomen hallituksen kehysriihessä päätettiin talotekniikka-alalle merkittävistä toimenpiteistä, jotka edistävät korjausrakentamista.

Lausunto ammatillisen koulutuksen tilasta
Talotekniikkaliitto arvioi, että ammatillisen koulutuksen järjestäjien väliset laatuerot ovat talotekniikka-alan koulutuksessa merkittäviä.

Arkadia 2027 -koulutusohjelma on käynnistynyt
Arkadia 2027 -koulutusohjelma käynnistyi avajaistilaisuudella Helsingin Epicenterissä perjantaina 23.1.2026, jossa puhuivat muun muassa keskustan entinen puheenjohtaja, YTHS:n toimitusjohtaja Annika Saarikko ja Sitran johtava asiantuntija Mikko Dufva. Avajaisiin osallistui noin 150 ihmistä

STK: 26 000 sähköauton latauslaitetta kiinteistöihin vuonna 2025
Kiinteistöihin asennettavia sähköautojen latauslaitteita myytiin viime vuonna 26 513 kappaletta, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Sähköteknisen kaupan liiton (STK) tilasto.

Suomen on vauhditettava korjausrakentamista
Korjausrakentamisen kasvumahdollisuuksia heikentävät muutokset valtion tarjoamiin taloudellisiin kannustimiin kuten leikkaukset kotitalousvähennykseen ja asuinrakennusten energia-avustuksen lakkauttaminen.

STK: Sähkötekniikan myynti laski 2,5 prosenttia vuonna 2025 – voimakkain kasvu asennustarvikkeiden ja keskusten myynnissä
Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti vuonna 2025 oli 1 193 miljoonaa euroa, mikä on 2,5 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna, kertoo tuore Sähköteknisen kaupan liitto ry:n (STK) tilasto.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Toivotamme kaikille yhteistyökumppaneillemme hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Ilkka Salo palkittiin ProLVI-mitalilla 11.12.2025
Ilkka Salo on saanut vuoden ProLVI-mitalin pitkän ja vaikuttavan uransa ansiosta talotekniikka- ja LVI-alalla. Yli 30 vuoden ajan Salo on edistänyt tutkimusta, laatua, sisäympäristön terveellisyyttä, energiatehokkuutta ja alan kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä.

KITA: Ruotsi vauhdittaa korjausrakentamista – Suomen aika tarttua toimeen
Maamme taloustilanteen elpymisen on arvioitu käynnistyvän pian. Rakentamisen osalta ei olla valitettavasti yhtä optimistisia. Uudisrakentamisen ja erityisesti korjausrakentamisen kasvu eivät ole käynnistyneet odotetulla tavalla.
