
Talotekniikkaliitto tapasi kansanedustaja Hanna Sarkkisen
Oululainen kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas) toimii eduskunnassa valtiovarainvaliokunnassa ja sen verojaostossa. Yhteiskuntasuhdepäällikkö Simon Elo keskusteli Sarkkisen kanssa Talotekniikkaliiton esityksistä kotitalousvähennyksen laajentamiseksi taloyhtiöille ja suhdanneluontoisen korjausavustuksen mahdollisesta käyttöönotosta.

Liitto esittää, että Suomessa selvitettäisiin kotitalousvähennyksen laajentamista taloyhtiöille ja selvityksen tekisivät valtiovarainministeriö ja ympäristöministeriö.
Tapaamisessa Sarkkisen kanssa todettiin, että tänä vuonna voimaan tullut kotitalousvähennyksen leikkaaminen todennäköisesti heikentää korjausrakentamisen toimintaedellytyksiä ja voi pahimmillaan lisätä harmaata taloutta. Talotekniikkaliitto on vastustanut kotitalousvähennyksestä leikkaamista. Kotitalousvähennyksen laajentaminen taloyhtiöille kasvattaisi korjausmarkkinan arvoa, mikä kannustaisi perustamaan uusia yrityksiä ja se kasvattaisi verokertymää.
Korjausavustus olisi 10 prosenttia rakennuksen perusparannuksen hyväksytyistä kustannuksista. Suhdanneluonteinen korjausavustus voitaisiin ottaa käyttöön työvoimavaltaisen korjausrakentamisen ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi. Korjausavustuksen kaltainen instrumentti on ollut viimeksi käytössä vuosina 2013–2014 nimellä rakennusten perusparannuksen käynnistysavustus.