Sähkötekniikan tukkumyynti laski 2,1 prosenttia edellisvuodesta

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo kolmannella vuosineljänneksellä oli 322 miljoonaa euroa, mikä on vuoden takaisen vastaavan ajanjakson myyntiin verrattuna 2,1 prosenttia vähemmän, kertoo Sähköteknisen Kaupan Liiton (STK) tuore tilasto.

Tämän ja viime vuoden tilastoluvut eivät ole täysin vertailukelpoiset, sillä STK:n jäsenmäärä ja siten tilastoon myyntilukunsa ilmoittavien yritysten määrä on kasvanut.

– Edellinen kolmas vuosineljännes osoitti hienoista kasvua sitä edeltäneen vuoden 2023 myyntiin nähden. Pysyvämmälle kasvu-uralle ei nyt saadun tilastotiedon mukaan olla vieläkään päästy, toteaa STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen.

– Viimeisimmät suhdanne-ennusteetkin totesivat, että kotitalouksien luottamus omaan talouteensa on heikko. Kuitenkin juuri nyt kannattaisi teettää taloyhtiöissä ja kodeissa energiaremontteja. Pienemmät käyttökustannukset kuolettavat sähkö- ja talotekniikkasatsaukset nopeasti takaisin, ja ammattilaisia ja ratkaisuja on hyvin saatavilla, Muhonen sanoo.

Lähde: Sähköteknisen Kaupan Liitto ry (STK)

Ajankohtaista

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.