Korjausrakentaminen pitää pintansa – talotekniikka-alan odotukset maltilliset epävakaassa maailmantilanteessa
Talotekniikka-alan suhdannekyselyn aikana maailma muuttui kertaheitolla Venäjän hyökättyä Ukrainaan, mutta tilanteen vakavuus ei ehtinyt heijastumaan kaikkiin vastauksiin. Uudisrakentamisen arvioidaan kuitenkin hiipuvan hieman, korjausrakentaminen pysyy pinnalla. Suuria kysymysmerkkejä ovat rakennusmateriaalien saatavuus sekä kustannusten nousun ennakointi tarjouksissa.
Uudisrakentaminen hiipuu hieman
Korjausrakentaminen on kasvattanut eroa uudistuotantoon. Vastaajien liikevaihdosta keskimäärin 43 % tulee korjausrakentamisesta, 36 % uudisrakentamisesta ja 21 % huoltotoiminnasta.
Uudisrakentamisen arvioidaankin hiljenevän hieman seuraavan puolivuotiskauden aikana. Julkinen rakentaminen pysyy ennallaan, eniten kasvuodotuksia on teollisuusrakentamisessa. Asuntotuotannossa tilanne näyttää vakaimmalta, mutta kasvua povaa vain 10 %. Suurin pudotus on toimisto- ja liikerakentamisessa.
Korjausrakentamisen kasvupotentiaali asunnoissa
Korjausrakentaminen on vakaalla pohjalla: suuri osa vastaajista uskoo tilanteen pysyvän ennallaan. Eniten kasvupotentiaalia nähdään asuntokorjauksissa, sillä 39 % vastaajista arvioi niiden lisääntyvän.
Huoltotoiminnan kehitysnäkymä on ilahduttava. Töitä on näköpiirissä entiseen malliin ja vajaa kolmasosa odottaa niitä tulevan tarjolle nykyistä enemmän.
Tilauskantaa viideksi kuukaudeksi
Tilauskanta on syksystä 2021 tähän kevääseen laskenut neljänneksellä vastaajista, puolella pysynyt ennallaan ja neljäsosalla kasvanut. Täystyöllistävä tilauskanta on keskimäärin 5 kuukautta.
Arviot syksyä kohden ovat aavistuksen valoisampia, kun vähenemiseen uskoo reilu viidennes ja kasvuun puolestaan noin 29 % vastaajista.
”Sähkösuunnittelussa ollaan yleisesti ottaen optimistisempia, kun tilauskannan vähenemistä ei ole näköpiirissä vastaajista kenelläkään”. sanoo Sähkösuunnittelijat NSS ry:n toimitusjohtaja Markku Säkö.
Tarjouspyyntöjen määrä on kasvussa. Etenkin yli 5 M€ liikevaihtoa tekevät yritykset ovat saaneet merkittävästi enemmän tarjouspyyntöjä kuin kolme kuukautta sitten.
Ammattitaitoisen työvoiman saatavuus
Käytännössä talotekniikka-alalla on täystyöllisyys.Vastaajat arvioivat henkilöstön määrän hieman kasvavan syksyä 2022 kohden, tosin palkkaamisen esteeksi saattaa tulla edelleen paheneva osaavan työvoiman pula.
Työntekijöiden saatavuuden osalta tilanne on heikko jopa 63 %:lla vastaajista ja hyvä vain alle 2 %:lla. Paremmalta ei näytä ammattitaitoisten toimihenkilöidenkään saatavuus, sillä reilusti yli puolet pitää tilannetta heikkona.
Materiaalikustannusten nousu heikentää kannattavuutta
Liki kolmannes ennakoi kannattavuutensa heikkenevän vuoteen 2021 verrattuna ja 56 %:lla pysyvän entisellä tasolla. Kannattavuutensa paranemiseen uskoo 18 % vastaajista.
Vaikka koronan vaikutukset liikevaihtoon ovat jääneet odotettua pienemmiksi, on se kuitenkin vaikuttanut kulupuoleen ja sitä kautta kannattavuuteen. Henkilöstön poissaolot, sijaisjärjestelyt ja yleisesti koronan vaatimat järjestelyt ovat lisänneet kuluja.
Yhäti pahenevalla työvoimapulalla on palkkoja nostava vaikutus; hyvistä tekijöistä halutaan pitää kiinni ja toisaalta työvoimaa saatetaan joutua tuomaan kauempaakin kasvukeskuksiin.
”Korona jo vaikeutti materiaalituotantoa, eikä epävakaa maailmantilanne tuo varmasti helpotusta. Rakennusmateriaalien toimitusvaikeudet haastavat hankealoitukset ja hurja hintojen nousu nakertavat urakoitsijoidemme kannattavuutta. Nopeasti muuttuvan toimintaympäristön ennakointi tarjousvaiheessa onkin äärimmäisen haasteellista”, toteaa LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n toimitusjohtaja Mika Hokkanen.
Maltilliset odotukset, Ukrainan tilanne seurannassa
Vastaajista yli 2/3 kertoo liikevaihtonsa joko pysyvän ennallaan tai kasvavan viime vuoteen verrattuna. Viimevuotista pienempää liikevaihtoa arvioi kolmannes.
”Talotekniikka-alan suhdannekyselyn tulokset ovat maltilliset. Vaikka kysely tehtiin osittain aikana, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, sota ei näytä vielä tuoneen suurta epävarmuutta vastaajien arvioihin suomalaisen rakentamisen aktiivisuudesta. Avoimissa kommenteissa huoli näkyy ja uhkakuvat ovat selkeästi kasvussa”, sanoo Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n toimitusjohtaja Kai Puustinen.
Lisätietoja
Talotekniikkaliitto ry ja Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry
Toimitusjohtaja Kai Puustinen, p. 040 776 7068, kai.puustinen@stul.fi
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry
Toimitusjohtaja Mika Hokkanen p. 050 448 1411, mika.hokkanen@lvi-tu.fi
NSS Sähkösuunnittelijat ry
Toimitusjohtaja Markku Säkö p. 045 2232 428, markku.sako@nssoy.fi