Lausunto luonnoksesta Ympäristöministeriön asetukseksi rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta päästöttömäksi rakennukseksi korjaus- ja muutostöissä

Talotekniikkaliiton lausunto Ympäristöministeriölle (VN/18839/2024).

 

Talotekniikkaliitto ry kiittää mahdollisuudesta antaa kirjallinen lausunto. Talotekniikkaliitto on talotekniikka-alalla toimivien yritysten yhteinen edunvalvonta- ja vaikuttamisjärjestö, jonka tärkeimpänä tehtävänä on edustaa taloteknisiä toimijoita elinkeinopoliittisissa ja teknisissä asioissa.

Yleiset huomiot

 

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD) astui voimaan 29.5.2024. Siitä käynnistyi kahden vuoden ajanjakso, jonka aikana EU:n jäsenvaltioiden on sovellettava direktiivin vaatimukset osaksi kansallista lainsäädäntöä. Tämä tarkoittaa Suomessa muutoksia useisiin lakeihin ja asetuksiin sekä myös uuden lainsäädännön luomista. Lainsäädäntövalmistelua varten Ympäristöministeriö perusti EPBD:n toimeenpanosäädösten valmistelun seurantaryhmän, jossa myös Talotekniikkaliitolla on ollut edustajansa. Seurantaryhmän jäseninä on ollut sellaisten toimialayhteisöjen edustajia, joiden toimintaan EPBD:n kansallisella toimeenpanolla on merkittävää vaikutusta.

EPBD:n kansalliseen toimeenpanoon on jäljellä alle vuosi. Talotekniikkaliitto toivoo, että kansalliseen toimeenpanoon vielä käytettävissä oleva aika käytetään tehokkaasti ja direktiivin soveltamisen piirissä olevien toimialojen asiantuntemusta hyödyntäen. Luonnosvaiheessa kannattaa käydä esitys huolellisesti läpi eri osapuolten kanssa, jotta lausuntokierroksella voidaan keskittyä suurten muutosten sijaan asetuksen yksityiskohtien hienosäätämiseen.

 

1 § Soveltamisala

 

Rakentamislain muutosehdotus oli lausuntokierroksella keväällä 2025. Kun annoimme siihen lausuntomme niin meillä vielä ollut tietoa lausuntojen vaikutuksesta hyväksyttyyn lainsäädäntöön. Yksi rakentamislain muutosesityksistä oli 37 §, jota esitettiin muutetavaksi siten, että energiatehokkuuden parantaminen korjaus- ja muutostyön yhteydessä tulisi velvoittavaksi kaikessa korjaamisessa. Tähän asti kyseinen vaatimus on koskenut vain rakentamisluvan alaista korjaus- tai muutostyötä. Mikäli rakentamislain muutos hyväksytään edellä mainitun kaltaisesti ehdotettuna, nyt esitettävällä asetusluonnoksella rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta päästöttömäksi rakennukseksi korjaus- ja muutostöissä on huomattavasti laajempi soveltamisala kuin tähän asti. Tämä yksityiskohta on perusteltua huomioida jatkovalmistelussa asetuksen 1 § sisällössä.

 

11 § Ilmanvaihto

 

Asetusluonnoksen mukaan ilmanvaihtojärjestelmän suunnittelussa sovelletaan ympäristöministeriön asetusta uuden rakennuksen sisäilmastosta ja ilmanvaihdosta. Arvioimme, että LVI-järjestelmiä koskevat pykälämuutokset ovat pitkälti verrattavissa tämän hetken uusia rakennuksia koskeviin vaatimuksiin. Katsomme, että asetusmuutokset ovat asianmukaisia ja toteutettavissa.

 

14 § Voimaantulo

 

Asetus rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta päästöttömäksi rakennukseksi korjaus- ja muutostöissä on ehdotettu tulevan voimaan 1.6.2026 alkaen. Ehdotus asetuksen voimaantuloajasta on perusteltu, sillä olemassa olevan rakennuskannan keskimääräistä energiatehokkuutta täytyy parantaa merkittävästi jo vuoteen 2030 mennessä.

 

Marko Utriainen

Talotekniikkaliiton ja Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:n toimitusjohtaja

Ajankohtaista

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.