
Useasta kunnasta puuttuu kiinteistöstrategia
Talotekninen teollisuus ja kauppa ry Taltekan teettämän kuntapäättäjätutkimuksessa vastaajat pitävät rakennuksia ja niiden hyvää sisäympäristöä tärkeinä. Vastaajista 93 prosenttia sanoo oman kunnan rakennuskannan olevan tärkeä osa palvelutarjontaa.

Talotekninen teollisuus ja kauppa ry Taltekan teettämän kuntapäättäjätutkimuksen vastaajista 45 prosenttia arvioi, että tulevaisuudessa heidän omalla kunnallaan ei ole varaa ylläpitää nykyisenkaltaista kiinteistökantaa ja kolmannes sanoo sen olevan haastavaa.
Tutkimukseen vastanneista kuntapäättäjistä 56 prosenttia kertoo, että omassa kunnassa on kiinteistöstrategia tai toimitilaohjelma – ja 41 prosentilla niitä ei ole. Kaupungeilla strategia on kuntia useammin.
Strategioissa on yleisemmin huomioitu talotekniikan ylläpito ja korjaaminen, sisäympäristön laatu ja hyvinvointialueiden palveluverkostojen muutokset. Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt on huomioitu vain joka viidennessä strategiassa.
Kuntien rakennuskanta on monenlaisten odotusten, taloudellisten paineiden, sääntelyn tiukentumisen ja hyvinvointialueiden palveluverkostoissa tapahtuvien muutosten ristipaineessa.
Taltekan toimitusjohtajan Ilkka Salon mukaan tämä epävarma tilanne korostaa kiinteistöstrategian merkitystä ja siksi jokaisen uuden valtuuston tulisi varmistaa, että omassa kunnassa on ajantasainen kiinteistöstrategia.
Kun kuntapäättäjiltä kysyttiin rakennuskannan kehittämisen tärkeimpiä painopisteitä, kuusi kymmenestä nosti ykköseksi ylläpitoon ja kiinteistönhuoltoon panostamisen. Puolet mainitsi sen jälkeen rakennusten myymisen ja purkamisen.
Iro Research keräsi Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:n tilaaman tutkimuksen aineiston puhelinhaastatteluilla sekä nettilomakkeella 22.1.–4.2.2025. Otoskoko oli yhteensä 101 henkilöä. Vastaajista 71 oli kunnanjohtajia, teknisen toimen päälliköitä ja johtajia, rakennusviraston päälliköitä sekä muita teknisen toimen päättäjiä. 30 vastaajaa oli kunnanvaltuuston puheenjohtajia. Heistä puolet haastateltiin puhelimessa ja puolet vastasi tutkimukseen nettilomakkeella.
Tietoa tutkimuksesta: Iro Research keräsi Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:n tilaaman tutkimuksen aineiston puhelinhaastatteluilla sekä nettilomakkeella 22.1.–4.2.2025. Otoskoko oli yhteensä 101 henkilöä. Vastaajista 71 oli kunnanjohtajia, teknisen toimen päälliköitä ja johtajia, rakennusviraston päälliköitä sekä muita teknisen toimen päättäjiä. 30 vastaajaa oli kunnanvaltuuston puheenjohtajia. Heistä puolet haastateltiin puhelimessa ja puolet vastasi tutkimukseen nettilomakkeella.
Ajankohtaista


RT: Rakennettu ympäristö on kunnan suurin omaisuuserä ja kasvuvara

Useasta kunnasta puuttuu kiinteistöstrategia

Talotekniikkaliitto on mukana rakennusten energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanossa

RT: Väestönkasvu ja kaupungistuminen pitävät asuntotuotantotarpeen korkealla tasolla
