Blogit

Tutkimus kertoo, että kotitalousvähennys lisää työllisyyttä ja verotuloja

Kotitalousvähennys on synnyttänyt esimerkiksi hoiva- ja remonttialalle sellaista kysyntää, jota ei olisi olemassa ilman vähennystä.

Blogit

Hallitus päätti korjausavustuksesta ja kotitalousvähennyksen korottamisesta

Suomen hallituksen kehysriihessä päätettiin talotekniikka-alalle merkittävistä toimenpiteistä, jotka edistävät korjausrakentamista.

Blogit

Suomen on vauhditettava korjausrakentamista

Korjausrakentamisen kasvumahdollisuuksia heikentävät muutokset valtion tarjoamiin taloudellisiin kannustimiin kuten leikkaukset kotitalousvähennykseen ja asuinrakennusten energia-avustuksen lakkauttaminen.

Blogit

KITA: Ruotsi vauhdittaa korjausrakentamista – Suomen aika tarttua toimeen

Maamme taloustilanteen elpymisen on arvioitu käynnistyvän pian. Rakentamisen osalta ei olla valitettavasti yhtä optimistisia. Uudisrakentamisen ja erityisesti korjausrakentamisen kasvu eivät ole käynnistyneet odotetulla tavalla.

Blogit

Vaikuttamista talotekniikka-alan puolesta

Talotekniikkaliitto on LVI-TU:n ja Sähkö- ja teleurakoitsijat STULin yhteisjärjestö, jonka tärkeimpänä tehtävänä on edistää talotekniikka-alan yritysten etua. Liitto myös hyödyntää yleisessä mielipiteessä tai päivän politiikassa tapahtuvien muutosten luomia mahdollisuuksia talotekniikka-alan tavoitteiden edistämise

Blogit

Rakennusala ei toivu odottamalla

Syksyn suhdannetiedustelut herättävät ansaitusti huolta ja talotekniikka-alan suhdannekyselykin kertoo karua kieltä alan pirstaloituneesta markkinatilanteesta. Uudistuotannon lasku jatkuu, mutta odotukset ovat hieman parantuneet keväästä. Korjausrakentamisen kasvumahdollisuuksia heikentävät hallituksen sivuun jättämät tukitoimet, joilla suhdanneherkkää alaa on mahdollista tukea.

Blogit

Talotekniikkaliitto tapasi kansanedustaja Hanna Sarkkisen

Oululainen kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas) toimii eduskunnassa valtiovarainvaliokunnassa ja sen verojaostossa.

Blogit

Kotitalousvähennys on laajennettava taloyhtiöille

Rakennusteollisuus RT:n mukaan rakennusalan työllisyys kasvoi nousukaudella parhaimmillaan 200 000 työlliseen, mutta viime vuosien taantuman aikana työllisyys on pudonnut alle edellisen nousukauden alun, 160 000 työlliseen. Rakennusalan syvä työttömyys tarkoittaa, että Suomen hallitus ei pysty saavuttamaan talous- ja työllisyystavoitteitaan. Hallituksella on kuitenkin käytettävissään keinoja, joilla voidaan tukea rakennus- ja talotekniikka-aloja uuteen nousuun.

Blogit

Korjausrakentaminen on sijoitus – ei pelkkä kulu

Monessa taloyhtiössä sana remontti saa osakkaat kurtistamaan kulmiaan. Se tarkoittaa usein kokouksia, päätöksiä ja tietysti kustannuksia. Remontin siirtäminen vuodesta toiseen ei poista ongelmia – päinvastoin ne kasvavat ja tulevat myöhemmin huomattavasti kalliimmiksi. Puhutaan kasvavasta korjausvelasta

Blogit

Työturvallisuus ei ole tehtävä, se on mielentila

Meidän jokaisen perusoikeuksiin kuuluu päästä joka päivä töistä terveenä kotiin. Ikävä kyllä näin ei aina tapahdu. Vaikka työturvallisuuteen kiinnitetään yhä enemmän huomiota, tapaturmia sattuu silti. Ja ikävä kyllä rakennusalalla tapahtuu joka vuosi useita ihmishenkiä vaativia tapaturmia.