Uutiset

Talotekniikkaliitto oli mukana kokoomuksen puoluekokouksessa

Järjestimme puoluekokoukseen tilaisuuden, jonka aiheena olivat korjausrakentaminen ja kotitalousvähennys.

Blogit

Tutkimus kertoo, että kotitalousvähennys lisää työllisyyttä ja verotuloja

Kotitalousvähennys on synnyttänyt esimerkiksi hoiva- ja remonttialalle sellaista kysyntää, jota ei olisi olemassa ilman vähennystä.

Uutiset

Talotekniikkaliitto oli mukana SDP:n puoluekokouksessa

Järjestimme puoluekokoukseen tilaisuuden, jonka aiheena olivat korjausrakentaminen ja kotitalousvähennys.

Blogit

Hallitus päätti korjausavustuksesta ja kotitalousvähennyksen korottamisesta

Suomen hallituksen kehysriihessä päätettiin talotekniikka-alalle merkittävistä toimenpiteistä, jotka edistävät korjausrakentamista.

Blogit

Suomen on vauhditettava korjausrakentamista

Korjausrakentamisen kasvumahdollisuuksia heikentävät muutokset valtion tarjoamiin taloudellisiin kannustimiin kuten leikkaukset kotitalousvähennykseen ja asuinrakennusten energia-avustuksen lakkauttaminen.

Uutiset

STK: Sähkötekniikan myynti laski 2,5 prosenttia vuonna 2025 – voimakkain kasvu asennustarvikkeiden ja keskusten myynnissä

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti vuonna 2025 oli 1 193 miljoonaa euroa, mikä on 2,5 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna, kertoo tuore Sähköteknisen kaupan liitto ry:n (STK) tilasto.

Uutiset

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Toivotamme kaikille yhteistyökumppaneillemme hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Uutiset

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Toivotamme kaikille yhteistyökumppaneillemme hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Blogit

EU-komissio valmistelee sähköistyksen toimintasuunnitelmaa

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on ilmoittanut, että hänen hallintonsa valmistelee sähköistyksen toimintasuunnitelman (Electrification Action Plan, EAP) osana energiakomissaarin, tanskalaisen Dan Jørgensenin toimikauden ohjelmaa.

Uutiset

Kimmo Hallamaasta EuropeOnin puheenjohtaja

Sähköurakoitsijoiden eurooppalainen kattojärjestö EuropeOn on 18.10.2024 pidetyssä vuosikokouksessaan valinnut uudeksi puheenjohtajakseen STUL:n varapuheenjohtajan Kimmo Hallamaan.